News

Pikkuvioistaan huolimatta Baldur's Gate III on upea peli, mikäli kestää konsoliversion paikoittaisen hitauden ja lievät bugit. Tärkeintä on ymmärtää, että kyseessä on vuoropohjaisuutensa myötä aivan ...
Marvel Studiosin tulevien elokuvien ensi-iltoja on hankala arvata. Aiemmin oli hyvä veikkaus, että vuoden aikana saadaan ...
Peli Buckshot Roulette on jäänyt riipivänä kokemuksena muistoihin, ja pelin taustallahan oli kehittäjä Mike Klubnick, jonka seuraava peli s.p.l.i.t julkaistaan 24. heinäkuuta 2025. Tulossa on ...
Blogin mukaan pelitestaukseen saapuu 2. heinäkuuta päivitys 0.27. Näin linjoille saatellaan enemmän valaistusta, enemmän tekstuuripintoja ja niin edelleen. Niin ikään oman hahmon tuunailua, aiempaa ...
Hiljan maailmalle kerrottiin koodintonkijoista, jotka olivat löytäneet Elden Ring: Nightreign in pomovastuksista kolmannen ylimääräisen vaiheen. Modeilla tämä kolmas vaihe saatiin jo auki, mutta nyt ...
S95F on kuitenkin tehokas muistutus siitä, että Samsung ei vain ymmärrä käyttäjäystävällisyyttä, intuitiivista suunnittelua ...
Koska hyvin menee, on työntekijöille annettu Nintendo Switch 2 -konsolit silkkana sellaisenaan tuosta vain. Eikä moinen ole edes ensimmäinen kerta tällaista kaatua palkitsemisessa. Vuonna 2021 ...
Build A Rocket Boyn Mindseye saatiin vasta ulos, mutta suunnitelmat alkavat selkiytyä jo seuraavalle projektille.
Nintendo Switch 2 julkaistiin 5. kesäkuuta 2025, ja menestys on ollut kovaa ja mahtavaa jo nyt. Kaikilla ei ilmeisesti ole rahaa ostaa laitetta, tai muuten halutaan olla ikäviä ihmisiä, joten rikoksen ...
Microsoft on jo sen seuraavan sukupolven Xboxin parissa työn touhussa, ja kuten odottaa sopi, aiotaan hyväksi havaittu taaksepäin yhteensopivuus pitää jatkossakin mukana menossa. Mutta tulevassa ...
Eteläkorealaisen Playforum.netin mukaan Shift Up olisi hankkinut itselleen Nintendo Switch 2:n kehitystyökalut, sillä ...
Borderlands 4 lupaa olla suurempi edistys Borderlands 3:sta kuin mitä kolmas peli oli verrattuna Borderlands 2 -peliin.