News
Donkey Kong Bananza sai hiljan oman Direct-lähetyksensä, ja itse pelihän julkaistaan Nintendo Switch 2:lle 17. heinäkuuta ...
The House of the Dead 2: Remake tulossa 7. elokuuta PC:lle ja Switchille. Aiemmin tänä vuonna kerrottiin, että Sega aikoo ...
Lego voi muuntua melkein miksi tahansa, ja vuosien kuluessa niin on muuntunutkin melkein miksi tahansa. Seuraavaksi onkin vuorossa hirviöiden kunkku eli Godzilla.
Black Panther olisi ilmeisesti jatkossa 33-vuotias britti Damson Idris, joka parhaillaan on nähtävissä Brad Pittin elokuvassa ...
Build a Rocket Boy julkaisi pelinsä Mindseye 10. kesäkuuta 2025, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täältä. Hyvin ei ole mennyt, mutta kehittäjä on armotta korjaamassa peliään kuntoon pelaavan ...
Pikkuvioistaan huolimatta Baldur's Gate III on upea peli, mikäli kestää konsoliversion paikoittaisen hitauden ja lievät bugit. Tärkeintä on ymmärtää, että kyseessä on vuoropohjaisuutensa myötä aivan ...
Marvel Studiosin tulevien elokuvien ensi-iltoja on hankala arvata. Aiemmin oli hyvä veikkaus, että vuoden aikana saadaan ...
Peli Buckshot Roulette on jäänyt riipivänä kokemuksena muistoihin, ja pelin taustallahan oli kehittäjä Mike Klubnick, jonka seuraava peli s.p.l.i.t julkaistaan 24. heinäkuuta 2025. Tulossa on ...
Blogin mukaan pelitestaukseen saapuu 2. heinäkuuta päivitys 0.27. Näin linjoille saatellaan enemmän valaistusta, enemmän tekstuuripintoja ja niin edelleen. Niin ikään oman hahmon tuunailua, aiempaa ...
Hiljan maailmalle kerrottiin koodintonkijoista, jotka olivat löytäneet Elden Ring: Nightreign in pomovastuksista kolmannen ylimääräisen vaiheen. Modeilla tämä kolmas vaihe saatiin jo auki, mutta nyt ...
GRTV News - Xbox näyttää kaksinkertaistavan takautuvan yhteensopivuuden. Uudella nimimerkillä Xbox Classics. Julkaistu 2025-06-20 09:59. Copied! Copied!
S95F on kuitenkin tehokas muistutus siitä, että Samsung ei vain ymmärrä käyttäjäystävällisyyttä, intuitiivista suunnittelua ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results